CCMNapapiirin BetoniHartwallBRPLapin KansaMehiläinenHockey Base OyC MoreKivikylän Kotipalvaamo Oy
RoKi Hockey

Maalivahti Sami Suni siirtyy Rovaniemelle

Maalivahti Sami Suni siirtyy Rovaniemelle

RoKi on kiinnittänyt maalivahtiosastolle Sami Sunin. Suni, 23, pelasi ensimmäiset Mestis-pelinsä jo kaudella 2016-17 Heinolan Peliitoissa. Lupaavan junioriuran Lahden Pelicansissa pelannut Suni oli tällöin vain 18-vuotias. Tämän jälkeen hän on tullut tutuksi Peliittojen lisäksi pelatessaan KeuPa HT:n joukkueessa, mutta loukkaantumiset ovat olleet riesana viime vuosien aikana.

- Olen tosi innoissani ja motivoituneena tulossa Rovaniemelle huikeisiin puitteisiin ja huippuvalmennuksen alaisuuteen kehittymään. En malta odottaa, että pääsen pukemaan RoKin paidan päälleni. Pistetään Lappi Areena sekaisin ja koetaan sitä kuuluisaa Lapin hulluutta, Suni sanoo.

- Sami on jo kokenut maalivahti Mestikseen. Loukkaantumiset ovat vaivanneet hänen uraansa, mutta työmoraali on aivan tinkimätön. Sami on urheilija, joka haluaa kilpailla ja kehittyä. Hän on jopa yllättävän normaali kaveri maalivahdiksi, päävalmentaja Maso Lehtonen sanoo.

Kuva: Tomi Autio Media

SOPIMUSPELAAJAT KAUDELLE 2022-23

RoKilla on sopimukset yhden maalivahdin, kahdeksan puolustajan ja 13 hyökkääjän kanssa kaudelle 2022-23.