Tiedote 21.9.2026

RoKi Hockey Oy:n verovelkatilanne
Julkisuudessa on tänään maanantaina 21.9.2026 uutisoitu, että Verohallinto on jättänyt konkurssihakemuksen RoKi Hockey Oy:tä vastaan maksamattomien verovelkojen johdosta.
Yhtiö on kesän aikana lyhentänyt verovelkaansa kesäkuussa sovitun maksusuunnitelman mukaisesti. Tällä hetkellä verovelan kokonaismäärä on noin 65 000 euroa.
Kokonaisuutena taloudellinen tilanne on jatkunut samana pidemmän aikaa. Tämä konkurssihakemus ei muuta pidemmän tähtäimen talouden tasapainottamista. Yhtiön taloudellinen tilanne on edelleen haastava aiemmilta toimintakausilta kertyneiden velvoitteiden ja rasitteiden vuoksi. Näiden vaikutukset näkyvät yhtiön taloudessa ja hidastavat toiminnan kehittämistä. Samanaikaisesti on kuitenkin tärkeää todeta, että yhtiön operatiivinen toiminta on kehittynyt myönteisesti.
Erityisesti toimisto- ja myyntiorganisaatio on tehnyt kuluneen kesän ja syksyn aikana merkittävän onnistunutta työtä myynnin kasvattamiseksi ja yhteistyökumppanuuksien kehittämiseksi. Aktiivisen myyntityön ansiosta kassavirta ja liiketoiminnan näkymät ovat vahvistuneet, ja kassavirtalaskelmat osoittavat yhtiön perusliiketoiminnan olevan kannattavaa.
Tämä luo vahvan perustan toiminnan pitkäjänteiselle kehittämiselle sekä yhtiön strategisten tavoitteiden saavuttamiselle tulevina vuosina. Tavoitteena on varmistaa, että nykyinen positiivinen kehitys jatkuu myös käynnissä olevan superkauden jälkeen.
Yhtiö käynnistää välittömästi tarvittavat järjestelyt verovelan loppuun saattamiseksi ja tavoitteena on ratkaista tilanne mahdollisimman nopeasti. Samalla jatkamme määrätietoista työtä hyvin käynnistyneen superkauden sekä seuran tulevaisuuden rakentamiseksi niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin.
Tulevaisuutta ajatellen yhtiön taloudellinen asema edellyttää vahvistamista. Yhtiön tase on tällä hetkellä negatiivinen, ja yhtiöllä on velvoitteita myös muita tahoja kohtaan. Näihin liittyvät maksusuunnitelmat on sovittu. Yhtiön vakavaraisuuden ja toimintaedellytysten vahvistamiseksi tarvitsemme uutta pääomaa, ja tämän johdosta tulemme valmistelemaan osakeantia tulevaisuudessa.
– RoKi Hockey Oy hallitus & Toimitusjohtaja Mika Toivola
Yhteydenotot ja lisätiedot:
Mika Toivola
Puh: 0447507757
Sähköposti: mika.toivola@rokihockey.fi