CCMNapapiirin BetoniHartwallBRPLapin KansaMehiläinenHockey Base OyMTVKivikylän Kotipalvaamo Oy

Antti Järvelä johtaa joukkoja myös ensi kaudella

Antti Järvelä johtaa joukkoja myös ensi kaudella

RoKin päättyneen kauden kapteeni Antti Järvelä jatkaa Rovaniemellä myös kaudella 2022-23. Tuleva kausi on Järvelälle, 30, jo 11. peräkkäinen Rovaniemellä. Järvelä otti viime kaudella kapteenin tehtävät haltuun, ja oli tärkeässä roolissa niin kopissa kuin myös kaukalossa. Hän pelasi runkosarjassa täydet 52 ottelua tehden 19 tehopistettä, ja pudotuspeleissä 13 ottelua ja yhdeksän tehopistettä.

Järvelän jatkoa ovat mahdollistamassa Kattotutka Oy ja Suomen Verkostohuolto Oy.

- Mahtava fiilis jatkaa RoKissa, ja olla jälleen kerran mukana Lapin kiekkobuumissa parhaimmilla paikoilla. Haluan antaa kaikkeni tälle joukkueelle, jotta ensi kaudella kevät olisi vieläkin pidempi, Järvelä sanoo.

- Hienoa saada kapteeni jatkamaan karavaanissa. Järvelä kasvoi kauden aikana kapteenin rooliin ja oli meidän joukkueen ruumillistuma työnteossa, itsensä likoon laittamisessa ja pelille heittäytymisessä. Järä johtaa joukkoja edestä myös ensi kaudella, päävalmentaja Lehtonen sanoo.

SOPIMUSPELAAJAT KAUDELLE 2022-23

RoKilla on sopimukset kaudelle 2022-23 seitsemän puolustajan ja 12 hyökkääjän kanssa.