CCMNapapiirin BetoniHartwallBRPLapin KansaMehiläinenHockey Base OyMTVKivikylän Kotipalvaamo Oy

Katsaus menneeseen ja kohti Mestis-kautta 2019-20 – Sopimusuutisia tulossa maanantaina

Katsaus menneeseen ja sopimusuutisia tulossa maanantaina

Päättyneellä Mestis-kaudella Rovaniemellä nähtiin ensimmäistä kertaa RoKin historiassa Mestiksen pudotuspelejä, kun RoKi kohtasi Lempäälän Kisan puolivälierissä. Ottelusarja päättyi LeKin voittoon otteluvoitoin 4-2. Pudotuspelien myötä kauden minimitavoite tuli saavutettua, mutta samalla nälkää jäi tuleville kausille. Lisäksi kulunut kausi oli RoKin 40v. juhlakausi, jolle pudotuspelit toivat arvoisensa päätöksen.

”SITKEYS PALKITTIIN”

RoKi sijoittui Mestiksen runkosarjassa 7. sijalle keräten 71 pistettä.

-Runkosarjassa tavoitteena oli 1,5 pistettä per ottelu ja sen osalta edettiin hyvin aikataulussa. Kausi oli kokonaisuutena meiltä tasainen. Muutamassa pelissä tuli huono suoritus, mutta vastaavasti yli 40 peliä pelattiin hyvällä tasolla. Vaikka piste-ero ei ollut iso runkosarjan lopussa, niin siinä on kuitenkin iso ero onko playoff-viivan päällä vai alla. Joukkueen sitkeys, ennakkoluulottomuus ja venyminen tiukoissa paikoissa oli ratkaisevaa, mikä oli hatunnoston arvoinen juttu. Joukkue kaivoi selkä seinää vasten esiin parhaansa muutamaan otteeseen. Hienoa oli myös, että uusia pelaajia nousi kauden aikana vastuurooleihin, RoKin päävalmentaja Santeri Immonen kertaa mennyttä kautta.

-Innolla suunnitellaan tulevaa kautta ja mietitään miten valmennustiimin kanssa voimme omalta osaltamme viedä toimintaa eteenpäin. Pyrkimyksenä ja näkymänä on pitää mahdollisimman hyvä runko kuluvan joukkueesta ja löytää lähtijöiden tilalle puuttuvat palaset. Tavoitteena on tietysti mennä eteenpäin, Immonen jatkaa.

JÄÄKIEKON KIINNOSTUS KASVUSSA

Pudotuspelien lisäksi ilahduttavaa oli jääkiekon kiinnostuksen kasvun jatkuminen. RoKin otteluissa kävi päättyneellä kaudella runkosarjassa keskimäärin 1359 katsojaa (kasvua 95 per ottelu), ja pudotuspeleissä keskimäärin 1624 katsojaa. RoKi oli Mestiksen kärkijoukkue yleisömäärien osalta. Kasvu oli merkittävä, etenkin kun otetaan huomioon kaudelle 2018-19 tapahtunut Mestiksen katsojamäärien laskentatavan muutos. Kuluneella kaudella Mestiksen otteluissa laskettiin todellinen paikalla olleiden katsojien määrä, mikä poikkeaa useimmista palloilusarjoista.

KEHITYSTÄ MONELLA OSA-ALUEELLA

Sen lisäksi, että kaukalossa otettiin jälleen askel eteenpäin, niin myös kaukalon ulkopuolella tapahtui kehitystä usealla osa-alueella. Yleisömäärän kasvun myötä kioski- ja ravintolamyynti kasvoi merkittävästi. Tähän vaikutti osaltaan positiivisesti myös vuoden 2018 tammikuussa käyttöön otettu katsomoravintola Pub Harmaa Kulma, sekä entisestään parantunut VIP-aitioiden käyttöaste. Lisäksi marraskuussa käyttöönotettu mediakuutio oli merkittävä lisä ja somen seuraajamäärät kasvoivat yli 30%. Kehittymisen varaa on kuitenkin vielä paljon.

-Onnistunut kausikorttihaaste nosti yleisökeskiarvoa, ja se vaikutti edelleen oheismyyntien kasvuun. Lisäksi remontoimme kesällä VIP-aitioita ja panostimme entisestään asiakkaan palvelukokemukseen. Mediatiimimme otti mediakuution hienosti haltuun nopealla aikataululla. Jatkossa tavoitteenamme on tuottaa entistä paremmin mediakuution kautta katsojia viihdyttäviä ja osallistavia elementtejä, ja kehittää pelitilanteiden uusintojen laatua ja ajoitusta. Vaikka olemme menneet eteenpäin monella osa-alueella ja RoKi kiinnostaa entistä enemmän, niin kehittymisen varaa on vielä paljon. Haluamme parantaa entisestään katsojien kokemusta ja viihtyvyyttä pienin askelin monella osa-alueella oheispalveluista mediakuutioon, sekä kehittää entisestään viestintää, RoKin toimitusjohtaja Pekka Kankaanranta sanoo.

SOPIMUSUUTISIA LUVASSA MAANANTAINA

RoKi tiedottaa ensimmäisen kerran tulevan kauden pelaajasopimuksista maanantaina 15.4.

-Tulevan kauden tavoitteena on parantaa kuluneesta kaudesta, mikä tarkoittaa käytännössä välieriä ja mitalipelejä – se on meille ainoa mahdollinen tavoite. Maanantaina julkaisemme ensimmäiset pelaajasopimukset, Kankaanranta sanoo.