CCMNapapiirin BetoniHartwallBRPLapin KansaMehiläinenHockey Base OyMTVKivikylän Kotipalvaamo Oy

Nicholas Canade RoKin puolustukseen

Nicholas Canade RoKin puolustukseen

RoKi vahvistaa rivejään - kanadalaispuolustaja Nicholas Canade siirtyy napapiirille.

Canade, 21, on kotoisin Missisaugasta Toronton alueelta. Hän pelasi vuosina 2017-20 Kanadan pääjuniorisarjoihin lukeutuvassa OHL:ssä 177 ottelua tehden 76 tehopistettä. Viime kaudella Canade siirtyi kevätkaudeksi Tampereen KOOVEE:n riveihin. Rovaniemelle hän siirtyy Liigasta Vaasan Sportista, jossa hänen koeaika ei johtanut koko kauden kattavaan sopimukseen.

- Nickillä on poikkeukselliset lahjat luistelussa, ja hän on erittäin hyvä kiekollisessa pelissä. Kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on vielä kehitettävää. Nick koki että RoKi on hänelle paras paikka kehittyä pelaajana. Hienoa saada Nick meidän remmiin, päävalmentaja Maso Lehtonen sanoo.

- Odotan innolla Rovaniemellä pelaamista, ja pelaamiseni kehittämistä päivästä toiseen. En malta odottaa, että pääsen pelaamaan RoKi-kannattajien edessä, Canade sanoo.

Canade on RoKin käytettävissä jo tulevan viikonlopun otteluissa perjantaina Joensuussa, ja lauantaina Savonlinnassa.

Kuva: Samppa Toivonen, Apollo Photo