CCMNapapiirin BetoniHartwallBRPLapin KansaMehiläinenHockey Base OyMTVKivikylän Kotipalvaamo Oy

Iisakka ja Ronkainen jatkaa + 2 uutta hyökkääjää

Iisakka ja Ronkainen jatkaa + 2 uutta hyökkääjää

RoKin joukkue täydentyy kolmella hyökkääjällä ja maalivahdilla. Nyt julkaistujen sopimusten myötä RoKilla on Mestis-kaudelle 2019-20 pelaajasopimukset kahdeksan hyökkääjän, yhden puolustajan ja maalivahdin kanssa.

Olli Iisakka jatkaa

Hyökkääjä Olli Iisakka siirtyi vuosi sitten RoKiin Espoosta. Iisakka, 22, nousi keväällä RoKin ja jopa koko sarjan kärkipelaajien joukkoon. Kokonaissaldo runkosarjassa oli 21 tehopistettä 41 ottelussa.

-Tosi huikea juttu jatkaa. Oli helppo tehdä päätös jatkosta, sillä viihdyin täällä niin hyvin. Viime syksynä armeija vähän häiritsi pelaamista, mutta Joulun jälkeen sain keskittyä vain kiekkoon ja pelikin alkoi luistamaan paremmin. Uskon, että Rovaniemellä pystyn kehittymään ja ottamaan seuraavan stepin pelaajana, Iisakka sanoo.

-Iisakan potentiaalin jokainen näki viimeistään vuodenvaihteen jälkeen. Hänellä on mahdollisuudet nousta sarjan johtavien maalintekijöiden joukkoon. Ollilla on poikkeuksellinen irtiottokyky ja sen myötä vahvuudet 1-1 pelaamisessa. Nyt hänellä on armeija takana ja mahdollisuus läpilyöntiin, RoKin päävalmentaja Santeri Immonen sanoo.

Maalivahti Ronkainen nousee edustukseen A-junioreista

Maalivahti Tommi Ronkainen nousee A-junioreista edustusjoukkueen kahden pelaavan maalivahdin joukkoon. Ronkainen, 20, on RoKin kasvatti, joka on pelannut vahvasti kaikissa juniori-ikäluokissa. Hän debytoi Mestiksessä päättyneellä kaudella aloittaen kaksi ottelua hyvällä menestyksellä.

-Tommin sopimus on loistava juttu lappilaisen maalivahtipolun kannalta, sillä se osoittaa, että laadukkaalla jokapäiväisellä tekemisellä voi nousta edustusjoukkueeseemme asti. Viime kaudella Tommi kantoi päävastuun A-junioreiden Mestis-joukkueessa sekä harjoitteli päivittäin edustusjoukkueemme mukana. Tammikuussa vuorossa oli Mestis-debyytti Lempäälässä, joka päättyi meidän jatkoaikavoittoon. Tulevan kauden aikana Tommi suorittaa varusmiespalveluksen ja tulee kantamaan suurempaa roolia maalivahtitriossamme, maalivahtivalmentaja Kimmo Mäki sanoo.

RoKi julkistaa ensi kauden toisen maalivahtisopimuksen tulevalla viikolla.

Uusina pelaajina hyökkääjät Eetu-Santeri Koivunen ja Konsta Jaakola

Eetu-Santeri Koivunen siirtyy RoKiin Savonlinnan Pallokerhosta. Koivunen, 21, on Lahdesta kotoisin oleva sentteri, jossa on käynyt läpi Pelicansin juniori-ikäluokat. Kaksi viime kautta hän on pelannut SaPKossa Mestistä. Päättyneellä kaudella Koivunen teki runkosarjassa yhdeksän tehopistettä ja pudotuspeleissä viidessä ottelussa kolme pistettä.

-Eetu on minulle tuttu pelaaja jo pitkän ajan takaa. Häntä voi luonnehtia roolipelaajaksi, jonka erikoisosaamista on erityisesti aloitukset. Eetu on saanut kroppaan voimaa ja luistin liikkuun hyvään tahtiin. Hänessä on potentiaalia, joka pitää kaivaa esiin, Immonen kuvailee.

Toisena uutena pelaajana RoKi on kiinnittänyt hyökkääjä Konsta Jaakolan, joka siirtyy napapiirille Kouvolan KooKoosta. Jaakola, 22, pelasi tällä kaudella pääosin KooKoon A-nuorissa tehden 50 ottelussa 25 tehopistettä. Jaakola pelasi lisäksi kuusi ottelua Liigaa KooKoon paidassa. Hän tulee Rovaniemellä suorittamaan varusmiespalveluksen pelaamisen ohessa.

-Olemme saaneet Jaakolasta hyvät palautteet Kouvolasta. Hän on nuori urheilijatyyppi, jolla on kova halu eteenpäin, Immonen sanoo.