CCMNapapiirin BetoniHartwallBRPLapin KansaMehiläinenHockey Base OyMTVKivikylän Kotipalvaamo Oy

Osakeantiin on lähtenyt mukaan jo 39 uutta osakasta – merkintäaikaa huhtikuun loppuun asti

Osakeantiin on lähtenyt mukaan jo 39 uutta osakasta

RoKi käynnisti tammikuussa osakeannin, jossa seuran osakkaaksi pääsee jo 120€ panoksella. Osakeannin kestoa on pidennetty alkuperäisestä suunnitelmasta kuukaudella, jonka myötä osakeanti päättyy 30. huhtikuuta. Osakeanti tarjoaa kaikille lappilaisesta jääkiekosta kiinnostuneille mahdollisuuden tulla lähemmäksi seuran toimintaa osakkeenomistajan roolissa.

Tähän mennessä osakeantiin on lähtenyt mukaan 39 uutta osakasta. Uusia osakkeenomistajia on laajalta säteeltä Ivalosta pääkaupunkiseudulle. Mukana on kannattajia, sekä muita jääkiekosta kiinnostuneita, kuten paikallisia yrittäjiä. Lisäksi RoKi-kasvatit Tapparan Antti Erkinjuntti ja Detroit Red Wingsin organisaatiossa pelaava Vili Saarijärvi lukeutuvat myös seuran uusien omistajien joukkoon. Osakeannin myötä RoKin omistuspohjan laajuus on tällä hetkellä 55 osakasta. Kokonaisuudessaan osakeanti on kerryttänyt pääomaa noin 35 000€.

Merkintäaikaa on jäljellä vielä ensi viikon tiistaihin eli 30.4. asti.

Tervetuloa mukaan oman seuran omistajaksi!